torstai 21. maaliskuuta 2019

KEVÄÄN SISUSTUSHANKINNAT

Torstaimoikat täältä flunssan keskeltä! Niinhän siinä kävi, että kevätflunssa iski mullekin ja muutama päivä on mennyt ihan vain kotona. Paraneminen oli jo aika hyvällä mallilla, mutta tietenkin riehuin hetken imurin kanssa ja nyt päätä jomottaakin ihan urakalla, joten loppuillan taidan viettää sohvalla vilttiin kääriytyneenä. Onneksi huomenna on kuitenkin jo perjantai ja yksi päivä menee töissä vaikka pää kainalossa. Mutta nyt itse postauksen aiheeseen, eli teidänkin toivomaan kevään sisustusostoksien esittelyyn! Tänä keväänä oon tehnyt jonkin verran pieniä ostoksia sisustusrintamalla ja voi vitsit miten nää pienet jutut ovatkaan tehneet kodin! En ole varmaan ikinä viihtynyt kotona näin hyvin ♥

Tyyny 2€, Viltti 6€ ja Pehmo 3€ - Uff

Tän ihanan tyynyn bongasin jo kaukaa töissä ja hyvä, etten juossut sen luo. Siis aivan täydellinen meidän kotiin! Halusin sisustukseen hieman matkustusjuttuja ja vielä olisi tarkoitus hankkia vanhanaikainen karttapallo. Siihen saakka ihailen tätä tyynyä, josta maksoin vain 2€! Myös viltti on hankittu kierrätettynä ja tottakai myös Meeko, joka on ainoa Disneypehmo olohuoneen puolella ♥

 Korilaukku 6€ - Uff

Tämä aivan täydellinen kesälaukku on myös töistä ja siihenkin ihastuin ensisilmäyksellä! Mä rakastan kaikkia tälläisiä korimaisia laukkuja ja pienelle versiolle olikin tarvetta. Laukku on hieman ottanut osumaa, mutta ainakaan kaukaa sitä ei huomaa. Ja sisustuspostaukseen tämä pääsi sen takia, että mun kesäkassit (jotka ovat meriheinää, bambua, rottinkia...) ovat esillä sisustustikkaissa. 

 Ruukku noin 5,50€ Finnmari

Ah, kasveja! Niistä oon kaikista eniten innostunut juuri nyt ja voisin tuoda vaikka joka viikko uuden yksilön kotia koristamaan! Pari viikkoa sitten raahasinkin parin päivän sisällä meille viisi uutta kasvia, hupsista. Cittarissa oli kuitenkin niin loistava tarjous, ettei sitä voinut ohittaa. Kolme ihan mukavan kokoista kasvia sai alle kuudella eurolla, joten pitihän nyt muutama napata mukaan. Ruukku on Finnmarista ja se maksoin muistaakseni noin 5-6€.

 Tarjotin 2€ - Uff

Täydellinen minitarjotin tai miksi tätä ikinä haluaakaan kutsua ♥ Tämänkin söpöliinin löysin töistä ja köyhdyin tästä peräti pari euroa. 

 "Ruukku" 3,75€ - Jysk

Toinen siitä kolmen kasvin satsista pääsi lipaston päälle uuden ihanan hääsäästölippaan viereen. Saatiin tuo ihana lipas tytöiltä tuparilahjaksi, kyllä nyt kelpaa säästellä. Tuohon on tarkoitus laittaa kaikki isoimmat kolikot sekä mahdolliset rahalahjat, mitä tässä saattaa saada ennen häitä. Pikkupalmun ruukku on myös uusi. Alunperin se oli tuikkukippo, mutta nappasin lasiosuuden juomalasiksi ja bambuosuuden jätin "ruukuksi".

 Kukkajalka 29,95€ - Ikea, tummat ruukut 5,95€ Ikea, vaalea ruukku 3€ - Tiger

Mun lempparispotti meidän kodista! Kukkajalasta olin haaveillut jo pitkään ja mieskin näytti sille vihreää valoa mikäli kokoan sen itse. Noooh, kukkajalka saattoi lentää kerran, minä saatoin itkeä ja kiroilla ja mies saattoi koota sen lopulta valmiiksi.....Ikea ja kokoaminen ei vaan ole mun juttu!  Tummanruskeat ruukut ovat Ikeasta, alin vaalea ruukku Tigerista ja yhtä kasvia lukuunottamatta myös kaikki kasvit ovat Ikean kasviosastolta. Olipas muuten oikein ihana kuulla ostoskärry täynnä tavaraa ja lahjakortti lompakossa kuulutus: "lahjakortit eivät toimi". Näin ihan muutaman hätääntyneen katseen siinä ympärillä ja pienoinen vitutus nousi itsellekin, koska olisin kyllä pitkittänyt Ikean reissua hieman myöhemmäksi ilman sitä lahjakorttia. Noh, ompahan se vielä säästössä ja hyvä syy mennä Ikeaa uudestaan ;)

 Korit yhteensä 3€, Tohvelit 6€ - Uff

Kierrätyslöytöjä ♥ Kuvan molemmat korit ovat töistä, samoin nuo aivan ihanat Marimekon tohvelit! Oon jo pidemmän aikaa halunnut tohvelit, jotka voi vaan sujauttaa jalkaan ilman sen erikoisempaa asettelua ja nyt löytyi! Kuvioidussa korissa ollaan säilytetty vilttejä (okei, ne pysyy siellä ehkä sen pari tuntia ja sen jälkeen ne on pakko hakea sohvalle) ja toiseen koriin ajattelin hankkia jukkapalmun.


Ritva! Ensimmäinen nimetty kasvi, koska pitihän tälle puskalle nyt nimi antaa. Sain tän mutsilta vaihtokauppana hajuveteen ja voi, kuulkaas tälläinen vaihtokauppameininkihän on ihan parasta. Äitiltä sain myös ruukun Ritvalle. 

 Pöytätabletit 3,99€/kpl - Ikea, Tarjotin 10€ - Jysk

Uudet pöytätabletit olivat oikeastaan se syy miksi edes halusin Ikeaan ja näitä kyttäsinkin sitten hikipisarat otsalla nettikaupasta. Nämä nimittäin olivat monta kertaa loppu, kun ajateltiin ajella Espoon Ikeaan. Seurasin viikon ajan mikä näiden tilanne on Espoossa ja ehdittiin juuri ajoissa paikalle, kun näitä tabletteja oli ehkä 15 jäljellä. Tuon ihanan tarjottimen ostin Jyskin aleista, bongasin sen erään naisen Instasta ja pakkohan se oli sitten itsekin käydä hakemassa. Tuo on nimittäin täydellinen ♥

 2 puista lautasta noin 15€ - H&M Home

Puiset astiat iskee muhun nyt aivan täysiä ja nämä suloiset lautaset tilasin meille leipälautasiksi. Meillä tulee nimittäin ihan liikaa tiskiä pelkistä leipälautasista. En enää tarkalleen muista mitä maksoin näistä, mutta alennuksen jälkeen näille lautasille ja alemmassa kuvassa olevalle hedelmäkorille jäi h&m:n sivuilla hintaa noin 20€.

 Hedelmäkori noin 6€ - H&M Home

Tätä suloista koria myytiin leipäkorin nimellä, mutta meillä se ajaa hedelmäkorin virkaa aivan loistavasti. Leiville tuo olisikin aika pieni, mutta hedelmät mahtuvat siihen loistavasti.

Laatikko 3€ - Tiger

Ainoa ostos, joka ei ole olohuoneessa tai keittiössä, on tämä pieni laatikko, jonka ostin Tigerista 3€ hintaan. Kaipasin kylppäriin jotain pientä boxia, missä olisi helposti saatavilla vanupuikot ja eniten käytetyimmät kasvojenhoitotuotteet, ja tämä boxi sopi loistavasti juuri siihen tarkoitukseen.

♥:llä Jasu

tiistai 19. maaliskuuta 2019

TB STYLE - WINTER

Tiedän, tiedän, mä olen myöhässä! Tämä postaus meinasi ihan kokonaan unohtua, koska tänä talvena en pahemmin ole kameran edessä hyppinyt. Elän myös vieläkin ihan helmikuussa ja ajattelin, että onhan tässä vielä tätä talvea jäljellä. Noo parempi myöhään, kuin ei milloinkaan! Eli tässä tulee Tb style talviasuista!

2012-2013


Voi pyhäperse, mikä pikkutyllerö se siellä! Oikein itselaukaisimella otettu ♥ Tuona vuonna näköjään pidin leopardikuviosta ja karvakauluksista. Enää en pukisi tästä asusta päälleni mitään, eikä mitään siitä olekaan jäljellä.

2013-2014


Asu missä mikään ei sovi yhteen. Tuota jakkua ja noita pöksyjä käytin ihan tajuttomasti, kummatkin kuluivat ihan käyttökelvottomiksi. Asusta ei ole mitään enää jäljellä ja hyvä niin, mitään en nimittäin pukisi enää päälleni.

2014-2015


Tän asun ja päivänkin muistan vielä hyvin! Miten aika meneekin näin nopeasti? Anyway, takki ja paita löytyvät kummatkin vielä kaapista ja viime vuonna käytin vielä kumpaakin. Voisin pukea tämän asun edelleenkin päälleni, aikas kiva!

2015-2016


Itse asu on aika tylsä ja mikään ei taaskaan sovi yhteen, mutta tuo kuvaupaikka on ihan mun lempparini! Karkkilan Myllykoskella oli tuona vuonna superkaunista, silloin aloin pitämään talvesta edes hieman enemmän. Tuota takkia käytän edelleenkin, viimeksi tänään! Ihmettelen kyllä kovasti miten se mahtuu vielä päälle... Muuta asusta ei ole jäljellä, enkä tätä asua pukisi päälleni.

2016-2017


Voi vitsit miten rakastinkaan tuota takkia! Pidän tästä asusta edelleenkin, mutta mun vaaleanpunainen kauteni on jo takanapäin ja takki taitaa päätyä kesällä kirppikselle. Kengät ovat jatkaneet jo matkaansa, housut kokivat sen tavallisen repeämiskohtalon, mutta laukku ja kaulaliina ovat edelleenkin kovassa käytössä. Toisaalta voisin pukea tämän asun päälleni, toisaalta tuo vaaleanpunainen takki hieman tökkii.

2017-2018


Toissa itsenäisyyspäivänä käytiin napsimassa parit kuvat läheisellä lammella ja meinattiin jäätyä pystyyn. Tästä asusta kaikki muut löytyvät vielä kaapista, paitsi tuo laukku. Neulemekoista pidän edelleenkin kovasti ja muutenkin tämä asu iskee muhun ja voisin pukea sen vaikka heti uudelleen päälle. Tuo takki on muuten sama, kuin vuoden 2014-2015 kuvassa! Monet luulevat, että ostan koko ajan uusia vaatteita ja jätän vanhoja kaappien perille, mutta asia ei tosiaan ole ihan niin. Myyn joka kesä kirppiksellä vaatteita eteenpäin ja ostan uusia lähes aina kierrätettyinä. Ja takkeja, kenkiä ja laukkuja käytän vuosista toisiin.

2018-2019


Pahoittelut tämän vuoden "asukuvasta", joka ei ole asukuvaa nähnytkään. Tänä talvena ei nimittäin tullut otettua yhtäkään oikeaa asukuvaa ja reissussakin napatut kuvat ovat rajattuja puolesta välistä. Alaosaa tässä ei kyllä pahemmin tarvitsekaan nähdä - mustat farkut ja vaaleanpunaiset talvitöppöset, joita vihaan. Takkina toimii sama kuin tuossa 2015-2016 kuvassa ja kaulasta ja päästä löytyy vaatetta enemmän kuin muina vuosina. Kaipa sitä on vihdoinkin vanhentunut ja tajunnut sen kunnolla pukeutumisen merkityksen. Tää asu on vähän sellainen mitä en pue päälleni riemusta kiljuen, mutta tässä vaatetuksessa tarkeni ulkona useamman tunnin.

Vielä olisi keväänkuvat jäljellä, sen jälkeen pitääkin kunnolla miettiä riittääkö mulla enää kuvia toiseksi vuodeksi. Mä en tosiaan viihdy kameran edessä ja yleensä kuvia tulee napattua vain reissuissa, eikä nekään ole varsinaisia asukuvia. Mutta saas nähdä, näiden teko on kuitenkin ollut hauskaa ja varsinkin nuo vanhimmat kuvat aiheuttavat mussa hilpeyttä :D

:llä Jasu

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

OUDOT HAKUSANAT

Tämä postaus on rehellisesti sanottuna lojunut kaikista pisimpään mun luonnoksissani, valehtelematta vuosia. Oon jo monta vuotta kerännyt kaikista hauskimpia hakusanoja millä blogiini on päädytty ja tässä olisi nyt ne parhaimmat! Pakko kyllä myöntää, että nämä ovat oikeastaan ne ainoat vähänkään erikoisemmat, yleensä tänne päädytään aika normaaleilla ja ymmärrettävillä hakusanoilla. Näitä kaikkia en kyllä tosiaankaan ymmärrä, en sitä kuka näitä etsii ja miksi ihmeessä niillä on päädytty mun blogiini!

Farkkushortsit peppu

Voi kuule, täältä ei löydy sulle runkkumatskua. Oon käyttänyt farkkushortseja vissiin pari kertaa kotipihalla vuosia sitten, näitä kanankoipia ei esitellä julkisesti, ettei kukaan vaan sokaistu.

Piparia poskeen

Riippuu mitä piparia sinne suuhun haluaa. Ennen joulua tulee leivottua kyllä joulupipareita.


Jakkupuku päällä uima-altaaseen

Kerran olen uinut vaatteet päällä, se oli kamalaa. Pysyttelen poissa vesistöjen läheltä, ettei tarvitse pelastaa ketään, hukkuisin nimittäin samalla varmaan itsekin.

Ylivieskan huorat

Just Ylivieskalaisia huoria ei täältä löydy, valitseppa joku toinen. Ja joku toinen nettisivu myös.

30 päivän ilmainen kahvakuulahaaste

En harrasta. En maksullista, en ilmaista, enkä ainakaan kolmeakymmentä päivää.


Haluaisin uuden auton ja matkustella

Sitten oot kyllä ihan väärässä paikassa, tässä mä en osaa auttaa. Oon maailman huonoin säästäjä, mutta kyllä me silti aina jotenkin matkustellaan ja autokin on vaihtunut useampaan kertaan.

Millainen on unelmamies

Tähän voin sentään sanoa, että täältä löytyy, mutta en luovu. Mun unelmamiehellä on parta, ruskea tukka ja ruskeat silmät, se on iso ja vahva, ja sillä on aina pieni flirttihymy. Löytyy huumorintajua, rehellisyyttä ja munaa (ei siis ole mikään nössykkähissukka, voit toki ymmärtää tämän muullakin tavalla). Unelmamies osaa mm. ajaa autolla ja vaihtaa autoon polttimot ja renkaat, eikä hän pelkää ruumiillista tai likaista työtä. Omistaa myös aivot, eikä ole mikään elämäntapatyötön. Plussaa myös siitä, että tykkää matkustella. Joten aika hyvä tuuri on kyllä käynyt ♥ Vielä kun tuo pitäisi eläimistä ja olisi huippukokki, niin olisi tällä tytöllä aika hyvät oltavat. Mutta sun unelmamiehestä en sitten tiiä.

Mikä on oudoin hakusana millä sun blogiisi on päädytty?

:llä Jasu

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

KOHTI VIIDAKKOA

Long time no see! Postaustauko venyi lähes kahden viikon mittaiseksi, mutta sattuuhan sitä. Näiden parin viikon aikana oon jotenkin rakastunut meidän kotiin ihan erityisesti ja kaupoista on tullut napattua mukaan yhtä sun toista sisustusjuttua. Ja kasveja, oih kasveja ♥ Ettei tästä tulisi pelkkä kotipostaus, ajattelin jakaa samalla vähän muitakin puhelimeen alkuvuonna tallentuneita otoksia. Ennen jaoin joka kuukauden alussa edellisen kuukauden Instakuvat myös blogiin, mutta jotenkin kyllästyin siihen, että jokainen kuukausi alkaa samalla tavalla. Mä kaipaan jotenkin nyt vaihtelua kaikkeen. 


1. Mun lemppari paikka meidän kodista ♥ Ostin tosiaan töistä viltin, jolla peitin miehen tietokonetuolin, joka ei ollut koskaan käytössä ja tuossa nurkassa se oli vaan jotenkin tosi eksyneen ja ruman näköinen. 2. Kasveja ja viskiä. 3. Ruusuja lemppariväreissä. Vannoin joskus vihaavani oranssia läpi elämäni, toisin kävi. 4. Kitchen details ♥


5. Mies nappasi itselleen ärhäkän kevätflunssan, jota koitin helpottaa sillä kliseisellä kanakeitolla. Flunssa jatkuu edelleen, mutta kattila tyhjeni kerralla.


6.-9. Tammikuussa käytiin mun ihanan kaasoni ja morsiusneitoni kanssa häämessuilla, joista jäi mieleen muutama ihana idea, mutta pääasiassa kaikki tuntui tosi kalliilta ja överiltä. Oon liittynyt Facebookissa nyt pariin hääryhmään, jotka lähinnä ahdistavat mua. Tuolihuppuja, baarimikkoja, bändejä ja kymmenien tuhansien eurojen häitä sekä kolme vuotta aikaisemmin varattuja juhlatiloja..... Onneksi me asutaan maalla! Täällä saa nimittäin vasta nyt varattua juhlatiloja ja kirkkoja tälle kesälle, ei ole mikään kiire vielä pitkään aikaan!


10. Detoxvesi, miten mä unohdinkaan tämän herkun! Nyt ollaan tehty vain appelsiinin makuista vettä, koska meillä on menossa joku appelsiinivillitys. Sain mutsilta myös aivan ihanan jättikasvin, tämä on aivan ihana ♥ 


11. Mulla on aivan tajuton leipomisvimma tällä hetkellä päällä ja onneksi mun leipomuksia on saanut tarjoilla muillekin kun itselleen. Alkuvuonna oon pyöräyttänyt pellillisen laskiaispullia, pari juustokakkua, suklaakeksejä, sämpylöitä pariinkin kertaan, mustikkapiirakkaa ja mutakakkua. Enkä ole itkenyt tai heitellyt taikinaa vielä kertaakaan, voitteko uskoa?

12. Yhtä mun lemppari herkuistani, hedelmäsalaattia ♥


13. Appelsiineille piti pyhittää ihan oma kuvansa, nää on parasta paskaa just nyt!

Tätä postausta kirjoittaessa mulle nousi kauhea himo esitellä mun viimeaikaiset sisustusostokseni sekä koko koti. Vielä pieni hetki pitää kuitenkin odotella, täältä puuttuu vielä muutama juttu. Ja muutamalle (kymmenelle) viherkasville olisi vielä tilaa ;)

Ihanaa sunnuntaita kaikille,
♥:llä Jasu