perjantai 29. heinäkuuta 2016

In & out 5

Heippa ja ihanaa perjantaita kaikille! Ette arvaakaan miten hyvä fiilis mulla on tulevasta viikonlopusta :)  Ollaan oltu nyt viimeiset pari viikkoa appivanhemmilla talonvahteina ja huomenna olisi tarkoitus vihdoin ja viimein tulla kotiin. Ei sillä, miehen porukoilla on aina kiva asustella (iso talo ja piha, lyhyempi työmatka ja varsinkin ilmalämpöpumppu kelpaa paremmin kuin hyvin), mutta aina jossain kohtaa iskee koti-ikävä. On se oma sänky vaan maailman parhain paikka. Huomenna olisi muutenkin luvassa vaikka mitä kivaa - päivällä blogimiitti, jota ei jaksaisi venata enää yhtään sekä illalla pitkästä aikaa baari-illan viettoa. Saas nähä jos tällä kertaa ei nukuttaisi ennen puolta yötä ;D Ohjelmatäyteinen viikonloppu siis taas tiedossa, mutta parempi näin :) Blogi hiljenee taas muutamaksi päiväksi, mutta ennen sitä ajattelin tulla jakamaan viidennen In & out postauksen!  Muistutetaan taas, että mielipiteet ovat omiani ja en halua ketään loukata. Mutta en myöskään mielistele ja sanon asiat aika suoraan ;)

In


Vaaleanpunainen ja vanharoosa asusteissa iskee tällä hetkellä muhun täysillä! Pinkkiä olen inhonnut vaatteissa jo aika pitkään, mutta suloinen vaalenpunainen on vienyt mun sydämen täysin. Varsinkin vaaleanpunaiset laukut kiinnittävät mun huomion ja pitihän sellainen ihanuus ostaa myös itselle


Nahkahameet näyttää aina vaan niin hyvältä. Paitsi tähän asti mun päällä, mutta vielä en ole lopettanut etsintöjä ja uskon, että eiköhän joku täydellinen yksilö löydy mullekin. Musta väri nahkahameessa on aivan ehdoton ja vetoketjut plussaa


Sulat ja höyhenet. Mun ihastus sulkiin iski vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Voiko mitään suloisempaa kuosia ollakkaan? Sulat miellyttää silmää niin koruissa, vaatteissa kuin puhelinkuorissakin. Harmi vain, ettei sulkakuosisia vaatteita tunnu löytyvän enää oikein mistään

Out


Choker -korut muistuttaa mua vaan jostain 90-luvusta, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Mä en voi sietää t-paitojakaan, koska tuntuu, että niihin kuristuu. Tälläistä korua en siis edes haluaisi kokeilla


Camokuosi/Armeijakuosi tuli muutama vuosi sitten muotiin oikein kunnon rymillä ja tykkäsin siitä itsekin. Ihan kiva tämä kyseinen kuosi on edelleenkin, mutta vähän jo menneen talven lumia. Tämä on siis ensimmäinen oikea out -juttu, ei vain asia mistä en pitäisi :D


Snapchat koirafiltteri. Okei, en ole snapchatissa. Mutta joka kerta kun nään tän hemmetin koiran ja varsinkin sen kieltään näyttävän version jossain muualla sosiaalisessa mediassa, mun tekee mieli heittää puhelin ja kone ja kaikki mahdollinen seinään. En vaan enää kestä :D

Ottakaa heinäkuun vikoista päivistä kaikki irti, aurinkoista viikonloppua,
:llä Jasu

Kuvat; weheartit

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Summerparty


Heippa ja ihanaa tiistaita kaikille! Viikonloppu on nyt lusittu ja eilinen vapaapäiväkin muisto vain. Mulla oli taas vaihteeksi todella kiireinen viikonloppu, johon kuului muun muassa kirpparilla juoksemista, vaatteiden hinnoittelua sekä sukulaisten näkemistä kahtena eri päivänä. Kaiken kiireen keskellä ehdin onneksi myös rentoutumaan kahvila-aamupalan sekä Pian synttäreiden merkeissä. Kokoonnuttiin siis lauantaina pienellä porukalla juhlistamaan Piaa ja illan aikana tuli pelattua muuttuvaa labyrinttia, otettua noloja kuvia, herkuteltua ihanalla grilliruualla sekä älyttömän hyvällä mansikkakakulla. Ostettiin myös paljon juomia ja tehtiin vielä mehujäätelöbooliakin, mutta väsy iski jo ennen puolta yötä ja juomat jäi aikalailla juomatta. Mä luulin, että oltaisiin vaan kyllästytty baareiluun, mutta pelkkä juominen ihan kotonakin saa lähinnä mun silmät lupsamaan. Anyway, ilta oli tosi onnistunut ja meillä hauskaa ♥ Tälläisiä rentoja iltoja hyvällä porukalla pitäisi olla niin paljon useamminkin. Kumpa viikossa olisi pari (vapaa)päivää enemmän :D



Tänään käytiin poimimassa töiden jälkeen marjoja porukoilla ja nyt on jotenkin niin nuutunut olo tuosta auringosta ja helteestä. En kuitenkaan valita, kesä on vain kerran vuodessa ja onneksi tänä kesänä on saanut nauttia suhteellisen hyvistä säistä :) Toivottavasti hyvät kelit jatkuu ja ainakin ensi lauantaiksi odotan hyvää säätä blogimiitin piristykseksi ;)

Palaillaan,
:llä Jasu

maanantai 25. heinäkuuta 2016

CASEAPP

Sain muutama viikko sitten viestiä Caseapp nimiseltä yritykseltä ja hetken sivuja selattuani olin vakuuttunut ehdotetusta yhteistyöstä. Tänä kesänä puhelimen vaihto tuli taas kerran ajankohtaiseksi (onko vika mussa vai miksi puhelimet hajoavat nykyään alle parissa vuodessa?) ja uuden puhelimen tahdoin suojata heti alkuunsa hyvin. Tämä yhteistyö tuli siis juuri oikeaan aikaan!


Caseapp.fi on ruotsalainen nettikauppa, josta voi ostaa joko valmiita kuoria tai suunnitella ihan itse uniikit kuoret puhelimeensa tai läppäriinsä. Normaalien kovien kuorien lisäksi voi suunnitella myös tarrakuoria. Valmiita kuoria voi myös tuunata omaan makuun sopivaksi esimerkiksi erilaisilla teksteillä. Kuoresta voi myös valita mattapintaisen tai kiiltävän vaihtoehdon. Kuoret ovat laadukkaita ja kestävät hyvin naarmuuntumista. Kuoria voi tilata useille eri puhelinmalleille, kuten Samsungille, Nokialle, iPhonelle, Macbookille ym. Eli valikoima ei pidä sisällään vain iphonekuoria, vaikka Caseappin etusivusta voi saada nopealla vilkaisulla sen kuvan. Kuorien toimitus kestää noin 6-12 päivää. Lisää Caseappista voitte lukea täältä 


Sain valita yhdet kuoret sekä yhdet tarrakuoret, mutta mun puhelimeen ei saanut jälkimmäisiä, joten tilaukseen lähti vain itse suunnitellut tavalliset kuoret. Valmiissa kuorissa ihastuin eniten marmorikuvioisiin kuoriin ja ehkä sellaiset pitää kotiuttaa vielä joskus ;) Itse suunnittelin juuri mun näköiset kuoret, jotka näette hieman myöhemmin :) Luvassa olisi myös alennuskoodi näihin ihaniin kuoriin, joten pysykää kuulolla ;)

Ihanaa maanantaita kaikille,
:llä Jasu

*yhteistyössä Caseapp

torstai 21. heinäkuuta 2016

Voit sä vetää suupielet ylöspäin

Välillä tuntuu, että tämä kesä on vain heilutellut keskaria mun nenän edessä ja vain keksinyt enemmän ja enemmän stressattavaa. Oon itkenyt enemmän kuin aikoihin - niin kissoja, raha-asioita kuin omaa ulkonäköäkin. Oon oikein rypenyt itsesäälissä ja kaivanut kaikesta esiin vain sen negatiivisen. Tänään mua alkoi kuitenkin ärsyttää oma asenteeni, koska loppupeleissä mä itse määritän mun onnellisuuden ja itseni. Mun onnellisuus ei saisi olla kiinni pankkitilin saldosta tai vaa'assa näkyvästä numerosta. Mä en saa määrittää itseäni sen mukaan, että joku sanoo, etten osaa mitään


Loppukesäksi oonkin luvannut itselleni, en kenellekään muulle, että nautin elämästä. Syön hyvää ruokaa kohtuudella tuijottamatta sitä numeroa vaa'assa. Vaikka kiloja onkin tullut, oon kaukana siitä mitä olin pari vuotta sitten. Kesän koitan olla myös stressaamatta rahasta. Opintolainaa tulee otettua aika reippaasti, mutta kyllä mä selviän. Vaikka kaikki ei sitä uskokaan, mulla on aivot ja eiköhän niillä päästä vielä eteenpäin. Kissoja en pysty tuomaan takaisin, mutta pystyn antamaan vielä paljon Miskalle ja muistelemaan mun rakkaita karvakorvia niin paljon kuin haluan. En annan myöskään kenenkään lannistaa mua sillä, että mua pidetään tyhmänä


Onneksi kesää on vielä jäljellä ja mulla on hyvin aikaa muuttaa asennetta positiivisemmaksi ja lopettaa turha murehtiminen. Tää viikko on ollut jo ihan erilainen kuin muut viikot kesän aikana ja oon ottanut kaiken irti niistä pienistä arjen iloista ♥ 

Viimeaikoina olen...

...käynyt vapaapäivän kunniaksi minigolffaamassa ja nauttimassa hyvästä säästä

...maistellut ihanaa vadelmanmakuista pehmistä

...hengaillut töiden jälkeen Pialla ja tehnyt muutamia ihania löytöjä Pian vaatekaapista


...varannut kirppispöydän viikoksi ensi lauantaista lähtien (Viirin kirppis, pöytä 39, tyhjentäkää)

...viettänyt leffaillan sijaan leffa-aamua Paper Towns -elokuvan parissa

...käynyt iltauinnilla liian kylmässä vedessä ja istuskellut miehen sylissä auringon laskiessa


...ihastunut taas pinkkiin luomiväriin ja kimaltavaan huulipunaan

...leiponut ylläri-mustikkapiirakkaa ja nauttinut tuoreista marjoista niin puurossa kuin brownien päällä

...muuttanut pariksi viikoksi appivanhemmille talonvahdiksi ja kukkien kastelijaksi

...tehnyt hyviä löytöjä töistä ja ihastunut uuteen vaaleanpunaiseen laukkuun


Nyt blogi hiljenee hetkeksi, koska viikonloppuna juhlitaan muun muassa Pian synttäreitä ja muuten aika taitaa mennä vaatekaappia kolutessa. Kannatti varata pöytä parin päivän varoitusajalla kun ei ole edes kotona, heh :D 

Ihanaa viikonloppua kaikille jo etukäteen,
:llä Jasu

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Epäonnistuneet asukuvat 2

Hellou! En taida olla ainoa bloggaaja, jonka kuvakansiot täyttyvät kerta toisensa jälkeen epäonnistuneista kuvista niiden kelvollisten kuvien sijaan? Jokaisen kuvauskerran jälkeen mun roskakori huutaa hoosiannaa ja paristasadasta kuvasta ehkä 20 on jotenkin tyydyttäviä. Näitä epäonnistuneita asukuvia on kuitenkin hauska katsoa, kun vain osaa nauraa itselleen. Nykyään se onneksi onnistuu, kun vielä reilu vuosi sitten olisi tullut varmaan itku tälläisistä otoksista. Pidemmittä puheitta annetaan teillekin naurun aihetta!


"Vielä toinen käsi ja tiputanssi käyntiin"
"Ai miten niin en osannut tanssia? 
"Kaikki johtu vaan näistä hiuksista, taas ne on suussa"


"You've got to be kidding me!"


"Otan pikkutorkut tässä kuvien välissä, ei kai haittaa?"


"Ei sulla ois harjaa lainata? Ai ei, no tää käsi käy ihan hyvin"
" Ai otit jo kuvan? Mulla oli juuri duckface -harjoittelu käynnissä"


" Nyt on taas hiukset väärässä paikassa"
"Ootas, siirrän vähän tätä laukkua ja peitän nää kamalat lenkkarit"


Pidän ilmeisesti itseni hereillä hiuksia kiskomalla...tai sitten mulla on ihan muut jutut jo mielessä


"Miten niin, en oo Maija Poppanen? Tää sateenvarjo ei vaan toimi"

Hauskaa tiistaita kaikille,
:llä Jasu

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Päiväreissu Porvooseen

Heippa ja ihanaa sunnuntaita kaikille ♥ Täällä on herätty tänään jo ennen kahdeksaa ja virtaa tuntuisi olevan vaikka mihin. Sää ei vaan tänään taida olla meidän puolellamme, joten päivä taitaa kulua sohvalla rentoutuen. Eilen oltiin onneksi liikkeellä tämänkin päivän edestä ja perjantainakin tuli ajeltua pitkin Etelä-Suomea puhelimen perässä (viidennestä kaupasta tärppäsi, huhhuh). Me ollaan oltu varmaan niitä harvoja, jotka eivät ole kuluttaneet viikonloppuaan Pokemonien jahtaamiseen :D Ollaan kuitenkin saatu nautittua ulkoilmasta ja käveltykin normaalia viikonloppua enemmän, eilen nimittäin lähdettiin nauttimaan kauniista kesäpäivästä Porvooseen!


Yksi mun tämän kesän ehdottomista "pakko käydä" -kohteista oli Porvoo, jossa olen käynyt viimeksi joskus ihan nappulana. Kauniit maisemat, jokilaivat ja vanhat rakennukset vain vetivät jotenkin puoleensa. Sain houkuteltua miehenkin mukaan, vaikka töiden puolesta Porvoo oli jo kuulemma vähän liiankin tuttu paikka



Oli kyllä kaikin puolin aivan ihana päivä. Lähdettiin liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen, mutta ehdittiin hyvin nauttimaan upeasta säästä. Viime viikko oli taas aika kiireinen ja stressaava, miehellä pitkiä työpäiviä ja mulla pitkiä venailuja porukoiden luona. Kaikki se kuitenkin unohtui, kun sai kävellä käsi kädessä pitkin mukulakivikatuja, nauttia auringosta ja hyvistä juomista jokilaivan kannella sekä ottaa kuvia pitkästä aikaa oikein kunnolla


 

Vanhassa Porvoossa lähinnä vain käveltiin ja kuvailtiin, mutta käytiin myös katsastamassa kirkko, jossa vietettiin juuri häitä. Myöhemmin saatiin myös todistaa hääkuvien ottamista. Kuvista tuli mieleen myös huvittava yhteensattuma, kun käveltiin rantakadulla ja huomattiin jonkun pariskunnan napsivan asukuvia. Mies totesi, että toi on varmasti joku bloggaaja ja kotimatkalla huomasinkin Instasta, että siellähän yksi niistä kuvista oli. Hyvin tunnistan siis ihmiset, joita seuraan Igssä :D 


Ennen kotiinlähtöä oli tarkoitus vielä käydä Brunbergillä katselemassa (tuossa säässä suklaat olisivat saaneet jäädä kauppaan), mutta ei mahduttu sisään. Tarkoitus oli myös syödä jokilaivassa, mutta tunnin jonojen takia päätettiin ajella Hyvinkäälle testaamaan Amarillon uusi lista, joka ei pettänyt. Noiden annoksien jälkeen melkein pyörittiin autoon :D



Suomessa matkustelu on tänä kesänä iskenyt muhun jotenkin aikaisempaa enemmän, oon oppinut arvostamaan Suomen luontoa ja kauneutta. Tietenkin nää sateiset ja kylmät päivät välillä ärsyttää, mutta juuri eilisen kaltaiset päivät ja hetket palauttavat sen rakkauden Suomea kohtaan. Maailmalla on tapahtunut viimeaikoina myös niin kamalia juttuja, että pysyn ihan mielelläni vaan täällä Suomen rajojen sisäpuolella. Ainakin toistaiseksi täällä saa elää aika rauhallista elämää, vaikka Vihdistä uutisoidaankin nyt aika tiuhaan tahtiin ties mitä rikoksia....Anyway, mä oon vihdoinkin oppinut pitämään tästä maasta ja Suomen kesästä. Matkustelusta voi tehdä täälläkin ihanaa, kunhan seura on hyvää :) En millään malttaisi odottaa meidän Tampereen reissua ♥ Vaikka kotona onkin kiva olla ja tää on mulle rakkain paikka kaikista, on välillä kiva päästä jonnekin missä ei tarvitse miettiä siivoamista tai pyykkikoneen täyttöä ;)

Palaillaan,
:llä Jasu

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Birthdayboy


Hellurei ja mukavaa tiistaita kaikille! Mun viikko on lähtenyt rauhallisesti käyntiin ja tuntuu, etten oikein ole vieläkään ihan herännyt uuteen viikkoon. Sunnuntaina otettiin nimittäin tosi rennosti - nukuin pitkään, otin päikkärit ja menin ajoissa vielä nukkumaankin :D Taisin nukkua vähän liikaakin, mutta ainakin tuli levättyä lauantain kyläilyjen jälkeen kunnolla. Lauantaina vierailtiin siis muun muassa Suskulla Jimin synttäreiden merkeissä. Hullua miten kummipoitsulle tuli jo kaksi vuotta ikää täyteen, vastahan tuo pikkuinen syntyi. Lapsista ajan kulumisen huomaa parhaiten. Mulla ei ole mitään ikäkriisiä ja elän juuri nyt tähän astisen elämäni parasta aikaa, mutta ajan kuluminen kyllä välillä laittaa miettimään ja ihan stressaamaan. Tuntuu, että vastahan sitä kaivettiin nenää hiekkalaatikolla tai luistettiin kokeisiin lukemisesta yläasteella. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä iässä, että kaverit suunnittelee häitä ja osalla on jo taaperoikäisiä lapsia. 

Käytiin juhlimassa Jimppaa lastenkutsujen merkeissä ja meillä ei ollut tiedossa yhtään ketä muita on tulossa vieraaksi. Olin jo ehtinyt kuvitella meidät kauhean lapsimeren keskelle, mutta tuttuja naamoja olikin paikalla useampi. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa paria vanhaa koulukaveria ja heidän lapsiaan sekä tietenkin itse synttärisankaria, jota tulee nähtyä ihan liian vähän nykyään :( Työviikon jälkeen oli myös ihanaa vetäistä taas mekko päälle ja kaapista pääsi käyttöön jo hetkeksi unohdettu viininpunainen peplummekko ♥


Kaikista juhlista on jotenkin todella hankala kirjoittaa, kun sitä tunnelmaa ei saa sanoiksi sitten niin millään. Onko kukaan muu huomannut tätä, vai olenko ainoa joka tuskastelee tunti tolkulla blogin ääressä kaikkien juhlien jälkeen? :D

Palaillaan,
:llä Jasu