sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Painajaisista sekä jatkuvasta kivusta

Heips! Jaksoin vihdoinkin raahautua koneelle kirjoittelemaan kuulumisia, alkoi pikkuhiljaa jo tuo puhelimella datailu kyllästyttää. Viettelen tällä hetkellä siis pidennettyä viikonloppua Salossa, huomenna pitäisi kotiutua ja tiistaina käydä suoriutumassa bilsankokeesta. Kameran piuhan tietenkin unohdin kotiin, joten kunnollista viikonloppu -postausta tulee huomenna :)

Mutta niin, mulla on nyt viimeiset viisi viikkoa särkenyt päätä aivan tolkuttomasti. Ennen viime viikkoa en pahemmin kiinnittänyt huomiota, otin vain särkylääkeitä tarvittaessa. Mutta nyt kipu on muuttunut. Muutamaan otteeseen oon meinannut pyörtyä, ja perjantaina huomasin kivun säteilevän selkään.. Eli terveyskeskusreissua luvassa?

Tumblr_m0u5sjchiv1rrcihfo1_500_large 

Toinen "ongelma" tällä hetkellä on painajaiset. Yöstä toiseen, unesta toiseen. Yleensä painajaisissani joku läheiseni kuolee, mutta viimeöinä olen nähnyt toistoa L'n hautajaisista. Muutamissa unissa olen myös jutellut Ukin ja mummin kanssa, tietäen kuoleman läsnäolon. 
Joissakin unissani pakenen itseäni, pakenen menneisyyttä, pakenen jotakin.
Aamulla herätessä on kaikkea muuta kuin levännyt olo.

Tumblr_me1dxwue5s1rns0bro1_500_large

Mutta kyllä tää tästä, nyt viettämään leffailtaa murun kanssa,
huomiseen ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille,
:llä Jasu

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

"Rakas joulupukki..."

"...Jasu on edelleen yhtä lapsellinen kuin aina ennenkin"
Luvassa siis lahjalista, enjoy!
Julkaisen tän postauksen kaverien pyynnöstä jo nyt

Lahjakortit kuuluu ehdottomasti jouluun; h&m, Gina Tricot, Veromoda, Stockmann, Bodyshop ym.

Toivon mutsilta lähinnä vain yhtä lahjaa; L-koodin 6. kautta

No okei, mul on kaks toivetta mammalle. Escadan magnetism on vaan niin täydellinen tuoksu♥
Eli suomeksi; toivon Stocmannille lahjakortteja, että saan tämän ihanuuden itselleni varmasti
(n. 50€)

Coconut Shower, Scrub & Soften Collection
Myös The Body shopin Coconut -paketti  löytyy listalta, sisältää vartalo- ja kuorintavoiteen, suihku"geelin", saippuan ja vissiin jonkun pesusienen. Rakastan kookoksen tuoksua♥
(n. 28€)

Mango Gift Cube - Shower & Moisture
The Body Shopin "kuutiot" löytyy myös toivelistalta. Tuoksuina pidän mansikasta, mangosta, satsumasta, suklaasta ja tottakai siitä kookoksesta♥
(10€)

Vallilan kelohonka -lakanat lilana tai pinkkinä

Tulevaisuutta katsellen; Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 


Aivan täydellinen kirja, joka on pakko saada! Suklaakirja
(n. 13€ esim. Prisma)

Tämä ihanuus ehdottomasti! Kuppikakku päivässä pitää onnellisena -kirja
(9.95€ esim. Suomalaisesta)

Ja ainahan kahiseva kelpaa ;)

Kasvonaamioita of course! Montagne jeunesse on lempparimerkki, mutta kaikki h&m'n ym. naamiot on myös kovassa käytössä

I love.. vartalonkuorinnat sekä suihkugeelit ois myös tosi jees!

h&m'n ihanat Minni hiiri -lakanat löytyy myös listalta♥
(19.95€ netistä)

Tumblr_mbr1u50cb81riixo6o1_500_large
Tuoksukynttilöitä ei voi koskaan olla liikaa♥

Tämmöstä olis toiveena tänävuonna! Vaikkakin listaus tapauhtui äärimmäisessä tylsyydessä myönnän olevani armoton materialisti. Lahjat vaan on parhaita; niiden antaminen ja niiden saaminen, mutta varsinkin paketointi on aivan ihanaa puuhaa!

Sitä odotellessa,
♥:llä Jasu

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Shoppailua ja viikonlopun kuulumiset

Taas on viikonloppu vietetty, tällä kertaa rennoissa tunnelmissa ihan kotosalla. Viikonloppu on kulunut lähinnä kauppoja kierrellen, nukkuen ja ihme kyllä, myös opiskellen!


Tosiaan, eilen lähdettiin mamman kanssa Willaan tarkoituksena löytää ens jakson kirjat, mutsille puhelin sekä pikkujouluvaatteet. 

Pitsipaita - Vero Moda
Toppi - Only
Karvakaulus - h&m
laukku - Seppälä
Housut - h&m


Käytiin safkailemassa Rossossa, nam!

Ite en ostanut muutaman tunnin kiertelystä huolimatta mitään ja mutsiltakin jäi pikkujoulukamat ostamatta. Päätettiin siis yrittää uudestaan ja lähdettiin tänään Jumboon


Tuolla tuli niin joulufiilis! Teki mieli hamstrata mukaan kaikki mahdolliset joulukoristeet ja lahjapakkaukset.

Toppi - Spirit Store
Housut - h&m
Neule - Kirppis/Vero Moda
Kengät - Kirppis/Tapas

Mekka -34.95€

Oon pidemmän aikaa etsiny hieman kimaltelevaa neuletta, joka ei kutita ja tää on aivan täydellinen♥
Neule - h&m 19.95€
Hiusklipsi - h&m 3.95€

Chocolate & Orange sekä Red Grape &Mango kasvonaamiot 
Prisma - 6.95€?

Haha tää oli aivan pakko ostaa :D
Prisma - 4.95€

Yleensä en tämmösiä edes kuvaa, mutta tää tuoksu on aivan ihana!

Kaupoissa kiertelyn lisäksi oon yrittänyt rentoutua kunnolla ennen koeviikkoa, eilen tein kasvo- ja hiusnaamiot sekä otin kunnon löylyt saunassa. Tähän vielä lisättyny kunnon yöunet, voisiko parempaa edes olla?♥

Nyt ussankirjan pariin, hyvää alkavaa viikkoa kaikille,
:llä Jasu

perjantai 16. marraskuuta 2012

Toivepostaus; Meikit poskilla

Pariinkin otteeseen multa on pyydetty meikkipostausta, ja hetken miettimisen jälkeen päädyin meikkipussin sisältö / arkimeikki -postaukseen 


Alotan meikkauksen yleensä aina eyelinerista ja tällä hetkellä käytössä on Rimmel'in joku ihan perus sekä Max Factorin vedenkestävä Colour X-Pert


Ripsareina mulla toimii Maybellinen The Falsies Volum' Express sekä vedekestävä Lumenen Blueberry Curl Mascara. Ripsaria kuluu mulla vähän liiankin paljon. 


Monien kokeilujen jälkeen Maybellinen Dream satin liquid sävyllä Light Porcelain 004 on ehdottomasti paras meikkivoide mun iholle. Puuterina käytän niinkin Maybellinen Dream Matte Powder'ia ja peitepuikkona  löytyy Rimmelin Hide the blemish concealer.


Lopuksi lisään silmiin aina Lumenen ikivanhaa kajaalia sekä pienet "lokinpaskat" silmäkulmiin  seppälän wet & wild kajaalilla. Kulmissa käytän Lumenen Blueberry Eyebrow Pencil'iä, sävynä harmaanruskea.


Myönnän olevani todella huulirasvariippuvainen, omistan näitä ihan liikaa ja aina olen haalimassa uusia, hups.
Meikkipussista löytyy Blistexiä, Labelloa sekä h&m'n Vanilla Kiss. 

Ennen:

Jälkeen:
 Valosta riippuen mun silmät näyttää joko siniharmailta tai hieman vihertävän sinisiltä

Mitään erikoista "juhlameikkiä" mulla ei oikeastaan ole; lisään arkimeikkiin vain luomiväriä sekä vedän eyelinerilla silmäkulmia "pidemmäksi"


Sain tän maailman ihanimman Saffronin luomiväripaketin Rellulta synttärilahjaks, ja tää on just täydellinen mulle♥ 

Kuvan luomiväri ei ole edellä mainutusta paketista

Löysin koneelta kuvan viime keväältä; koko mun huulikiilto/-rasva kokoelma♥

Mitä piditte tän tyylisestä postauksesta? Mitä mieltä olisitte hius- tai hajuvesipostauksesta ym.?

Meikkaamisen iloa,
:llä Jasu

torstai 15. marraskuuta 2012

She's crazy like a fool


Täältä kirjoittelee jälleen todella väsynyt tytsy. Viimeiset kolme päivää on menny hirveellä kiireellä, koko ajan on löytynyt tekemistä ja illalla on nukahtanut hetkessä. Maanantai- ja tiistai-ilta kului konserttiharkoissa ja tiistaina koulupäivä venyikin yhdeksästä ilta kahdeksaan.  Harkat huipentui eilen itse Daddy Cool 
-konserttiin, joka meni paremmin kuin hyvin! Huikea meininki, tämmöset jutut tekee lukiosta käymisen arvoista :)


Tänään tuli otettua viiden tunnin päikkärit ja sama homma taitaa jatkua huomennakin. Nukun kunnolla univelkoja pois, että jaksaa noihin kokeisiinkin lukea. Huhhuh kolmas jakso alkaa jo ihan kohta ja lukio puolessa välissä! Aika menee hurjaa vauhtia.


Maanantaina ehdin napsaista asukuvia;
Toppi - Gina Tricot
Jakku - Only
Housut - h&m

Viikonlopulle ei ole mitään ihmeempiä suunnitelmia; Lauantaina Willaan ostoksille ja sunnuntain pyhitän luultavasti nukkumiselle, kasvonaamioille ja kokeisiin lukemiselle.

Hyvää alkavaa viikonloppua,
:llä Jasu