tiistai 24. tammikuuta 2012

You're always in my heart

Aloin taas kelailemaan hetkiä elämässäni, jotka tiputtivat minut pohjalle. Niitä hetkiä, joista vasta nyt olen oppinut puhumaan kunnolla. Ja kuten sanotaan, puhuminen on auttanut. Ei niinkään ammittilaisille puhuminen, läheisten kanssa keskustelu on ollut minulle paljon tärkeämpää.
Ajattelin nyt kertoa blogissanikin kahdesta minuun vaikuttaneesta ihmisestä, ja muutamasta helvetin vaikeasta päivästä elämässäni.

Lapsuuteni asuin siis äitini ja isovanhempieni kanssa, joista tuli minulle tavallista läheisempiä. Vanhempani erosivat kun olin kolme ja isähahmo minulle on aina ollu ukkini. Minulla ei ollut ketään muuta miespuolista elämässäni ja "miehisen roolihahmon" sain hänestä.
Kun isäpuoleni muutti meille, muuttivat isovanhempani keskustaan. Vierailin heidän luona viikottain ja ukki jaksoi aina leikkiä kanssani.
Olin vielä niin nuori kun ukki joutui sairaalaan, ettei minulle kerrottu mikä tilanne oli. Luulin vain, että kohta asiat ovat taas normaalisti. Ukin kuolema aprillipäivänä 2005 tuntui vain suurelta,sairaalta pilalta.
Ensin en sisäistänyt sitä, kuolema oli sen ikäisenä vielä vaikea tajuta. Tajusin sen vasta myöhemmin, ukki ei enää tullut käymään meillä, missä oli "isäni"?


Todellinen romahdus tapahtui vasta myöhemmin. Kukaan perheestäni ei puhunut menetyksestään. Luulin olevani yksin suruni kanssa ja en ymmärtänyt miksi olin jäänyt niin kiinni menetykseeni. Muistan kun kaverini joskus sanoi, että miksi suren vieläkin ja silloin tajusin, että minulla on siihen oikeus. En pystynyt käsittelemään asiaa kymmenvuotiaana ja suru iski vuosia myöhemmin. Olisin halunnut tuntea paremmin, olisin halunnut ukkini näkevän minun kasvavan aikuiseksi.

Sitten mummini kunto alkoi mennä alaspäin. Ensin oli ajanjakso vanhainkodissa, sitten pitkäaikaisosastolla. Joka viikko vain näki kuinka kunto huononi ja lopulta mummikin kuoli pari vuotta sitten.
Mummin kuolema ei tullut niin kovana kolauksena, siihen oli pystynyt varautumaan. Nyt pystyin itkemäänkin, pystyin näyttämään tunteeni.
Vieläkin pyörittelen liikaakin näitä asioita mielessäni, mutta puhumisen avulla olen jotenkin päässyt yli. Tein myös viime keväänä isovanhemmistani muistotyön. Siinä oli kuvia lapsuudestani ja AnttiTuiskun - Valovuodet biisin sanat. Työ auttoi paljon.

Tällä tekstillä en halua mitään sääliä, kuolema tulee aina joskus. Se on osa elämää. Mutta ehkä löydän näin "sielunsiskoja", jonkun muun ikäiseni joka on kokenut saman. Ennenkaikkea haluan vain purkaa ajatuksia.
 Kuten olen blogiini kirjoittanutkin, nyt nautin jo elämästä ja tiedän, että ukki ja mummi katsovat minua jostain ja ovat minusta ylpeitä.

Päivääkään ei ole ettenkö kaipaisi heitä ♥

 "Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Vaikka tämä välimatka onkin suuri
Lähelläin oot täälläkin
Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain
Luonas sun mä oon vieläkin
Luokseni varjosi jäi
Nään sut mielessäin"


torstai 12. tammikuuta 2012

I admire the way you are

Olen tänne jo listannut hyvännäköisiä ja seksikkäitä miehiä ja naisia,mutta ketä oikeasti ihailen kykyjen ja uran vuoksi,en ulkonäön? Ajattelin kertoa siitäkin,ehkä jollain on samoja mielipiteitä.
Ensiksi se tärkein ja mahtavin eli Gordon Ramsay. Olen ihaillut häntä siitä lähtien kun Hell's Kitchen alkoi ja Ramsayn ruuanlaittotaito teki heti mahtava vaikutuksen. Nyt olenkin seuraillut juuri tuota Kauhukeittiötä ja pidän myös Kurjista kuppiloista. Olisi aivan mahtavaa,joskus syödä hänen tekemää ruokaa :)


Toisena mainitsen Tim Burtonin. Aivan mahtava elokuvaohjaaja, -tuottaja ja -käsikirjoittaja. Rakastan hänen erilaista ja nerokasta tyyliään tehdä elokuvia. Tim tekee ihanan synkkiäleffoja :) Ensimmäiseksi näin Corpse Briden tai Saksikäsi Edwardin ja sen jälkeen hänen leffoja onkin tullut katseltua.


Jotkut ihailevat Elvistä, toiset Jacksonia. Minä ihailen Johnny Cashia. Rakastuin heti kun kuulin Hurt -biisin ja muutenkin pidän hänen "eläkevuosinaan" tekemästä musiikista. Miehestä tulee jotain mieleen,joka saa minut surulliseksi ja samalla mielenkiintoni herää,yksinkertaisesti vain loistava lauluntekijä.


Neljäntenä Kurt Cobain. En tiedä mikä hänessä minua inspiroi, jotenkin olen vain kiinnostunut. Pidän myös paljon Nirvanan musiikista ja Cobain vain on legenda, erikoisen tyylinsä ansiosta. Myös hänen kuolemansa kiinnostaa.


Minua inspiroivia julkkiksia löytyisi vieläkin vaikka kuinka paljon esim. Jamie Oliver, Dita von Teese, Kat von D, Antti Tuisku ja Heath Ledger.
Mutta se kaikkein eniten ihailua minulta saava ihminen on/oli ukkini. Ja tulee aina olemaan. Vahva ja tavallinen suomalainenmies,joka oli isäni lapsuudessani. Ihminen, joka olisi halunnut nähdä kun kasvan ja saavutan jotain elämäni aikana. Ja tiedän,että hän on aina kanssani ja näkee saavutukseni ja tuntee hyvät ja huonot hetkeni. Toinen ihminen jota arvostan suuresti on äitini. Ja ukkini kasvatti hänestä sellaisen kun hän on. Ihmisen, joka ei ole tavallinen äiti, vaan paraskaveri, jolle voi kertoa aivan kaiken.
Tässä tälläinen pieni "idoli" postaus. Bilsankaksari on peruttu ja ajattelin käyttää ajan jotenkin hyödyksi, ensimmäisen puolituntia blogikirjoitukseen ja loput opiskeluun. Koeviikko on jo liiankin lähellä ja stressi kasvaa. Onneksi huomenna murun luo Saloon, edes hieman rentoutumaan.