sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

MIDSUMMER

Toivottavasti olet juuri syönyt, koska voisin väittää, että tämän postauksen jälkeen sulla on nälkä ;) Tänä vuonna juhannuksen säät olivat edellisiäkin vuosia huonommat, joten juhannuksen kuvasaldo pitää lähinnä sisällään vain ruokakuvia. Tämän postauksen olisikin oikeastaan voinut nimetä juhannuksen ruokapäiväkirjaksi, haha!


Me vietettiin juhannusta tosiaan taas ihan kotona ja pakko sanoa, että kokonaisuudessaan juhannus oli aika laimea. Ei tuntunut olleenkaan juhannukselta, ihan kuin olisi ollut mikä tahansa viikonloppu. Juhannusaattona täällä oli ihan kamala sää, satoi ja varsinkin tuuli koko päivän. Olisin halunnut perinteisiä juhannuskuvia, mutta mun ulkoiluksi riitti sateessa autolle, kauppaan ja kotiin juoksu. Myöskin perinteiset juhannuskukat jäivät keräämättä, mutta kaupasta nappasin onneksi kukkakimpun mukaan. Eilen sää jo parani, mutta mun darrasta ja miehen flunssasta johtuen meidän juhannuksen kunnolliset juhlimiset jäivät siihen yhteen päivään.



Mun ei ollut tarkoitus leipoa olleenkaan tänä juhannuksena, mutta pakkohan se oli jotain pientä pyöräyttää. Panostettiin muutenkin tuohon ruokapuoleen tänä vuonna oikein kunnolla ja ostettiin esimerkiksi paljon erilaisia tuoreita marjoja. Grillaamaan ei sateen takia viitsitty ryhtyä, mutta saatiin sisälläkin oikein kiva juhannustunnelma aikaiseksi ♥ 


Illalla vietettiin juhannusta kavereiden kanssa juomapelejä pelaillen, musiikkia kuunnellen ja juoruillen. Kerrankin ilta jatkui jopa kahteen asti, kun yleensä porukka väsyy jo puolen yön aikoihin. Yritettiin valvoa auringonnousuun asti, mutta siihen ei sentään pystytty. Kiitos pitkälle venyneen illan eilinen menikin sitten pitkälti sängyssä päänsäryn ja Netflixin kanssa makoillen.


Vaikka me maalla asutaankin, kaipaan oikein kunnon mökkijuhannusta puusaunoineen ja järvineen. Paikkaa missä voisi juhlia pari päivää putkeen hyvällä porukalla, grillailla, ottaa kesäkuvia keskellä kukkaniittyä ja pelata pihapelejä. Ja olisihan se aurinkoinen ja lämmin sääkin ihan kiva. Ehkä ensi vuoden tavoitteeksi voisikin ottaa mökkijuhannuksen ;)

Miten teidän viikonloppunne sujui?
:llä Jasu

14 kommenttia:

  1. Meillä oli kans aika "laimea" juhannus.. :( vaikka meillä pojat saunoi puusaunassa ja kävi järvessä uimassa. Jotenkin kevät ja alkukesä on ollut sen verran kiireiset, että 3 päivän vapaat meni aikalailla rennosti. Mulle ei tullut edes krappee ku en oikeestaan edes juonu mitään, mut lauantai meni myötäkrappeillessa.. :D

    Mut onneks on kohta blogimiitti, ni saadaan vähän äksöniä ja hyviä kuvia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla :( Välillä se sauna ja järvikään ei riitä, jos muuten on ollut kiirettä ja stressiä ym. Haha hyvä, krapulaa ei toivo kyllä kenellekään :D
      Niimpä, sitä odotellessa<3

      Poista
  2. Okei, mä kadun että en ollu syöny ennen tätä postausta :D Ihania kuvia meinaan <3 Mulla meni juhannus-viikonloppu ihan kivasti, töissä ja porukoilla rentoillessa perjantaina ja lauantaina Lahdessa ekstempore mökkeilemässä! Vieläkin pikkusen painaa myöhään venyneet mökkibileet, mutta sen arvosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei :D Kiitos<3 Kuulostaa tosi kivalta :) Tuollainen extempore mökille lähtö kelpaisi vaikka heti! Mökkijuhannuksesta kärsii vaikka parikin päivää jälkikäteen, kunhan vain pääsisi sinne mökille :D

      Poista
  3. Haha, ihanan näköinen ruokapäiväkirja tosissaan ♥ Juhannus oli täälläkin aika laimee, mutta ainakin sai kunnolla rentoutua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Onneksi sait sentään rentouduttua :) Mäkin lepäilin oikein kunnolla :)

      Poista
  4. Voi eii jos juhannus oli laimeahko siellä :< Mut ainakin hirmuisen hyvät herkut tässä ja kyllähän se nälkä tuli kuten vähän uhkasitkin alussa :'D Juhannus on kyllä sellanen millon itsekin haluaa aina mökkeileen :D Ja sit kun nyt kolmet peräkkäiset jussit on viettänyt festareilla, niin ei siitä enää mihinkään pääse :') Meillä juhannus oli kyllä melkosen pitkä, kun torstaista sunnuntaihin vietettiin Tahkolla ja minä vielä sunnuntaina menin töihin puoli kahdeksi, voi hitto sitä väsytyksen määrää töissä sit :'D Sää oli onneksi meillä välillä ihan hyvä, välillä tuli vettä ihan hirveesti ja sai kastua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokien puolesta juhannus oli kyllä onnistunut :) Eikä kaikki mennyt edes ihan herkutteluksi :D Mä en varmaan osaisi viettää juhannusta festareilla, haluan olla jossain luonnonhelmassa hiljaisuudessa :D Oho te olittekin pitkään :D Voin vaan uskoa, on ihan kamalaa mennä yhtään mistään suoraan töihin :D Onneksi edes välillä säät suosivat :)

      Poista
  5. Ihania herkkukuvia, nams! Mun juhannus meni vähän samalla kaavalla - sisällä hyvää ruokaa syöden ja sadetta paikoillen ja illalla kavereiden kanssa juomapelejä pelaillen :D Darralta sentään vältyin tällä kertaa! Ens vuonna on kyllä pakko saada jostain joku mökki, ei tällanen kaupunkijuhannus vaan oo mistään kotoisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 No onneksi juhannus ei ollut pelkkää sadetta vaan siihen kuului ruokaa ja kavereitakin :) Oon samaa mieltä, kotona maalla on jo tarpeeksi paha, mutta kaupunkijuhannusta en osaa edes kuvitella... :D

      Poista
  6. Oli virhe lähteä lukemaan tätä postausta, kun en ole vielä ehtinyt syömään mitään :'D No, aina ei voi voittaa! Pakko kyllä kohta mennä tekemään jotain hyvää!

    Harmi jos teidän juhannuksenne oli hieman laimeahko :( Mutta onneksi saitte nauttia hyvästä ruuasta sekä hyvästä seurasta, kun sääkin oli tosiaan, mitä oli. Toivottavasti ensi vuonna pääsisitte mökkeilemään juhannuksena ja nauttimaan oikein kunnolla luonnonrauhasta (vaikka sanoitkin, että asutte maalla). Onhan niissä mökkijuhannuksissa kuitenkin aina oma tunnelmansa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä :D
      Onneksi, oli tässä juhannuksessa sentään paljon hyvääkin :) Toivotaan, mökkijuhannus olisi aivan ihana<3

      Poista
  7. Nam nam mitä herkkuja! <3 Mä rakastan halloumia, se on vaan ihan parasta! Tuollaisen salaatit vois tehdä joku kerta, mansikat vois sopia hyvin halloumin kanssa :) Teidän juhannus kuulostaa mukavan rennolta! Joskus ois joo kiva mennä mökille eikä aina olla töissä, mutta raha :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Se on kyllä tosi hyvää :) Kannattaa testata, halloum ja mansikat sopii tosi hyvin yhteen :) Oli kyllä rento juhannus ♥ Haha, mua ei pidättele työt, mutta mökki puuttuu :D

      Poista

Julkaisen vain asialliset kommentit :)