perjantai 22. joulukuuta 2017

Luukku 22: Stockholm photodiary

Mä niin suunnittelin, että pääsen jonkin postauksen aloittamaan sanoilla "kolme yötä jouluun on". Mutta sehän meni jo! Jouluun tosiaan on enää pari yötä ja joulukalenterikin on paria luukkua vaille avattu. Oon niin kovasti odottanut joulua, että nyt kun se vihdoin onkin tuossa parin päivän päässä, en olisi millään valmis. Haluan vielä fiilistellä tätä aikaa ennen itse joulua :D Mutta toisaalta joulu tulee nyt täydelliseen saumaan, koska tällä viikolla on tullut painettua töitä vähän turhankin paljon. Mutta onneksi enää vain tämä päivä ja sitten pääsee neljäksi päiväksi rentoutumaan! Ennen sitä käydään kuitenkin kurkkaamassa tämän päivän luukku ja Tukholmanreissun puhelinkuvasaldo ♥


1. Parasta lomaseuraa 💘 Ihanaa, että tuohon vierelle on löytynyt sellainen ihminen, joka on matkustelijanakin niin samanlainen. Meidän lomilla nautitaan, ei kiirehditä, nukutaan jos nukuttaa sekä herkutellaan ja syödään paljon. 2. Toisen risteilyillan jälkkärit 😋 3. Ja aivan taivaallisen hyvä pääruoka. Pitkään mietin uskallanko maistaa kaninfileetä, mutta eipä tarvinnut pettyä. 4. Supersuloinen katukahvila vanhassakaupungissa 💝


5. Paleleva turisti 6. Tukholman vanhaan kaupunkiin ihastuu aina vain enemmän, nää talot 💜 7. Ja ne kaupat 💕 Yhdessä karkkikaupassa piti pyörähtää sisälläkin asti. 8. Oon aina ajatellut, että laivan ravintoloissa on pieniä annoksia ja nälkä ei lähde millään, mutta jopa mun kaltainen ahmatti joutui kumpanakin iltana jättämään osan lautaselle, vaikka ruuat olivatkin älyttömän hyviä.


9. Ei tosiaan pahemmin juotu alkoholia, mutta yksi mansikkamargarita oli pakko käydä juomassa. Tässä kuvassa ollaan muuten katsomassa lasten muumitietovisaa ja sen jälkee muumidiscoa...Hieman on tän neidin risteilykäyttäytyminen muuttunut muutamassa vuodessa 😁 10. Tukholmassa oli pakko käydä herkuttelemassa Frozen Yoghurt Factoryssa, se on jo jonkin sortin perinne. 11. Ah, laiva-aamupalat 👌 Tuolla syö jo silmillään. 12. Laivalla oli aivan ihanat jouluvalot, joista en tajunnut ottaa kuin yhden videon Instastoryyn. Muutenkin joulun lähestymisen huomasi hyvin, kun kaupat olivat täynnä lahjaideoita ja ainakin hisseissä ja aamupalalla soi joululaulut 💖

Ihanaa perjantaita kaikille,
:llä Jasu

10 kommenttia:

  1. Enpä oo ikinä käynyt laivalla joulun alla, nyt vasta tuli mieleen kun tätä sun postausta luin:D Keväällä olisi ihana heittää joku laivareissu:) Laivan aamupala ja buffa on muuten ihan huippuhyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joskus käydä, siellä on ihan erilainen tunnelma silloin! :) Mä toivon myös uutta laivareissua keväälle tai kesällä :) Ah niin on ♥

      Poista
  2. Olipas kiva postaus taas kerran<3 Kivalta kuulostaa teidän reissu! Laivan aamupala on kyllä tosi hyvä ja siellä buffetissa tulee aina syötyä ihan liikaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Oli kyllä tosi kiva reissu, niin rentouttava ♥ Niimpä :D Siellä on vaan niin ihania juttuja :D

      Poista
  3. Nam mitä herkkuja! :) Ja ihania kuvia <3 Laivalla on kyllä hyvät aamupalat sekä drinkit! Olisi kyllä joskus mukavaa käydä joulun aikaa laivalla vaikken muuten laivalla matkustamisesta niin tykkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Niin on, kelpaisi nytkin :D Joulun aikaan siellä on ihan eri tunnelma, kannattaa joskus käydä :)

      Poista
  4. ❤ tää joulukalenteri on ollu kyllä kivasti toteutettu, me like!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Tuo aivan viimeisin kuva noista portaista on jollain tavalla aivan mielettömän kivan näköinen <3

    Kunpa itse olisin hyvä syömään aamupalaa... Tuollaisia kuvia katsellessa tulee aivan mieletön nälkä, mutta mä tosiaan harvoin syön aamupalaa :D Täytyisi varmaan opetella, koska eikös sanota, että aamiainen on päivän tärkein ateria...? Tai jotain sinnepäin, hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siitä tuli kyllä ihana kiva, noi portaat oli tosi kauniisti valaistut :)
      Kyllä, aamupala on päiväin tärkein ateria ja mun oma lemppari ♥ Eli eikun vain harjottelemaan sitä aamupalan syömistä ;)

      Poista

Julkaisen vain asialliset kommentit :)