torstai 14. joulukuuta 2017

Luukku 14: Jouluiset plussat ja miinukset

Heippa ja ihanaa torstaita ♥ Vielä pitäisi tämä päivä jaksaa painaa töitä ja sitten olisikin luvassa hyvin ansaittu pitkä viikonloppu! Sitä ennen ajattelin pitkästä aikaa tulla jakamaan teille viimeaikojen plussia ja miinuksia. Koko joulukuun alku on mennyt tämän joulukalenterin parissa ja ne peruskuulumiset ovat jääneet ihan kokonaan kertomatta. 


Plussat:

♥ Tyttöjen kanssa vietetyt pikkujoulut, joissa tehtiin muun muassa alusta saakka piparkakkutalo. Mä olin valitettavasti tunkenut viikonlopun niin täyteen ohjelmaa, että jouduin lähtemään kesken kaiken kotiin, mutta onneksi ehdin pikkujouluilemaan edes muutaman tunnin verran.

♥ Edessä häämöttävä pitkä viikonloppu ja Tukholman reissu! Ihanaa päästä pitkästä aikaa reissuun ja rentoutumaan. Viikonloppu tulee toivottavasti pitämään siis sisällään herkuttelua, ihanan pehmeissä laivalakanoissa nukkumista, joulutoreja sekä paljon muuta ihanaa ♥

♥ Tämä blogin joulukalenteri, joka on nostanut mun joulufiiliksen ihan uudelle tasolle

♥ Erilaiset joulumarkkinat. Sunnuntaina käytiin miehen kanssa Lohjan menneenajan joulumarkkinoilla ja maanantaina tsekattiin Niinan kanssa Tuomaan-  sekä Mantanmarkkinat ennen kuin piipahdettiin Stockan jouluosastolla ja H&M Homessa. Kummastakin lähti muuten muutamat joulukoristeet mukaan ;)

♥ Ihanat joulupaidat mitkä ostin viikonloppuna mulle ja miehelle sekä superpehmeä jouluviltti, josta haaveilin jo viikko sitten. Silloin se jäi vielä kauppaan, koska meillä on kuulemma jo tarpeeksi vilttejä (neljä). Viikon verran kiskottiin toisiltamme niitä vilttejä ja totesin, ettei niitä tosiaan ole vielä tarpeeksi. Kummallakin on oltava ainakin kaksi sohvalla ja yhdet makkarissa ;)

♥ Bloggaajien pikkujouluista saadun Goodiebagin sisältö, johon olen yrittänyt tutustua joka päivä enemmän. Tähän mennessä oon ollut todella tyytyväinen tuotteisiin ♥

♥ Lauantainen leffailta miehen kanssa - Yksin kotona 2, kylmä siideri, irtokarkit ja lämmin kainalo = täydellistä.


Miinukset:

- Lumet, jotka satavat ja sulavat pois muutaman päivän välein. Tulisi nyt jo ne pysyvät lumet ja kunnon talvi!

- Maanantainen lääkärireissu, jossa tuli tuomioksi useampi kuin yksi silmäleikkaus, koska mun pää ei tulisi kestämään kerralla koko leikkausta....

- Miehen tuleva lääkäriaika, jossa otetaan vihdoinkin koepala ja tehdään ultraäänitutkimus. Stressi on aikamoinen :(

- Parikin sairastelevaa sukulaista. Valitettavasti pelkään aina pahinta kun reippaasti yli 70-vuotiaat alkavat sairastelemaan...

- Liian täyteen tungettu joulukuu. Ekaa kertaa aikoihin mulle iski ahdistus siitä, että on liikaa tekemistä.

- Superrohtuneet huulet ja suupielet, jotka repeävät jokaisella aivastuksella tai haukotuksella. Edes Bebanthen ei enää pelasta.

- Veronpalautukset, jotka onneksi tulivat, mutta Kela, joka mitä luultavammin perii alkuvuoden tuet takaisin. Jippii.


:llä Jasu

12 kommenttia:

  1. Ihana saada yksi luukkunen missä on sun kuulumisia. Tää sun joulukalenterisi on nostanut munkin fiilikset korkeemmalle joulumielelle kuin mitä yleensä on. Innolla tuun lukemaan aina uusimman luukun.:)

    Goodiebagin sisältöön oon mäkin tässä yrittänyt tutustua ja tänään pitäisi varmaan kuvailla vähän tuotteita, jotta pääsisi ihan kunnolla testaileen;) Mutta joulukuu on niin täynnä muitakin postauksia että taitanee jäädä ensivuoden puolelle goodie bagin sisällön esittely:/ Aivan ihania tuotteita kyllä tosiaan <3

    Toivottavasti ehdit rentoutua sitten kunnolla joulun alla jos nyt on kiirettä liikaa. Joulu pitäisi tosiaan olla stressitöntä ja rentoutumisen aikaa mutta ei ainakaan täällä. Stressaan niin kovin lahjojen ostosta sun muusta:D Tsemppiä tuohon miehesi tilanteeseen, iso halaus <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät kuulumispostauksista :) Voi että, tuokin on ihana kuulla ♥ Tätä on ollut kyllä ihana kirjoittaa<3

      Mä nappasin heti pikkujoulujen jälkeen kuvat tuotteista, etten varmasti kadota sitten mitään :D Mutta en oo ehtinyt kokeilemaan kuin ehkä puolia noista tuotteista :D Mä koitan saada sen postauksen vielä tähän joulukalenteriin, mutta saas nähdä :D

      Toivotaan<3 Eiköhän tää tästä rauhoitu kohta :) Voi ei, koita olla stressaamatta<3 Kiitos paljon Kata ♥

      Poista
  2. Ihania positiivisia juttuja!<3 Oli kiva käydä noilla markkinoilla :) Tuo Yksin kotona 2 on kyllä ihan parhaita joululeffoja, se on niin hauska + New York :D<3 Nuo miinukset sitten ovatkin tosi harmillisia :/ Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Niin oli, siellä oli niin kaunista :) Ah, se on on ihan paras joululeffa! ♥ Niimpä :( Toivotaan<3

      Poista
  3. Nää siun joulukalenteripostaukset on ollut tosi kivaa luettavaa ja oot toteuttanut ne hyvin! :) Pitkä viikonloppu olisi ihana kyllä tännekin, tuntuu että vapaat lauantai ja sunnuntai menee aina ihan liian nopeasti! Tukholman reissu kuulostaa hyvältä, voi kun haluaisin itsekin taas lähteä johonkin..♥

    Tsemppiä kaiken muun keskelle, huoli omista läheisistään on aina kamalaa :( Toivottavasti pian koittava joulu saa ajatuksia hieman muualle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuuli, ihana kuulla ♥ Viikonloput menee kyllä aina ihan hujauksessa :( Ei kun sitten vaan katselemaan edes jotain pientä viikonloppureissua, sellaiset piristää kummasti :)

      Kiitos paljon<3 Toivotaan :)

      Poista
  4. Oi miten kiva, että pääset Tukholmaan! Mä oon jo niin pitkään halunnut päästä sinne, edellisestä kerrasta alkaa olla jo vähän turhan monta vuotta :D Tukholma on tosi kaunis kaupunki :) Ja onhan siellä myös Sephora, mikä ehkä myös hieman houkuttelee mua :'D

    Kurjaa, että noita miinuskohtiakin on noin paljon :( Mä oon vähän samanlainen, että sairastelevien sukulaisten kohdalla sitä pelkää aina pahinta. Mulla se ei oo oikeestaan niinkään edes iästä kiinni, kun niin monella nuorellakin on mun perhepiirissä ollut syöpää sun muuta.. Onneksi suurin osa on selättänyt ne taudit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, oon odottanut Tukholmaan pääsyä jo pitkään ♥ Sun pitää korjata tilanne ja suunnitella pieni irtiotto arjesta sinne ;) Se on kyllä niin ihana kaupunki :) Sephora houkuttais myös mua, mutta ei kyllä mun lompakkoa :D

      Niimpä :( Jep.. voi ei, kamala kuulla :( Onneksi monet ovat kuitenkin selättäneet sairautensa ♥

      Poista
  5. Hyvä postaus! <3 En pidä yhtään tuosta lumesta kun se koko ajan sulaa pois! Pysyisi edes pari päivää maassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 No niimpä, hermot menee :D Joulunakin taitaa taas olla ihan mustaa..

      Poista
  6. Kiva postaus! Välillä on ihan mukavaa kuulla sun kuulumisia muutenkin kuin vain ohimennen niiden joulukalenteripostauksien välissä. Sun joulukuuhun on mahtunut paljon kaikenlaista mukavaa, mutta myös ahdistaviakin juttuja :( Toivottavasti kaikki kuitenkin kääntyy parhainpäin, olisi ikävää viettää monet päivät niin surullisissa merkeissä...

    Mutta onneksi pääset sentään Tukholmaan niin ehkä se piristää mieltä noiden miinustenkin ohella <3 Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :) Onneksi enemmän noita positiivisia juttuja<3 Ainakin miehen tilanne näyttää nyt paremmalta, joten eiköhän se tästä ♥
      Tuo reissu kyllä piristi mieltä kummasti, oli niin kivaa ♥ Kiitos paljon<3

      Poista

Julkaisen vain asialliset kommentit :)