tiistai 12. joulukuuta 2017

Luukku 12: The Body Shopin Joulukalenterin luukut 7-12

Toivoin kovasti muutama postaus sitten, että mun The Body Shopin joulukalenterin sisältö paranisi, mutta voi kuulkaas, turha oli se toive. Ensimmäisistä luukuista tuntui tulevan pelkkiä suihkugeelejä, mutta rehellisesti sanottuna nekin olisivat kelvanneet ennemmin kuin suurinosa näistä luukkujen 7-12 tuotteista...Pimeän vuodenajan takia jouduin muuten hieman huijaamaan tämän postauksen kanssa ja avasin tämän päivän luukun jo etukäteen, että sain kuvat otettua ja postauksen ulos ajallaan :D


Luukusta kahdeksan paljastui vielä yksi suihkugeeli, ihanassa mansikan tuoksussa. Rakastan The Body shopin mansikkasarjaa, näistä tulee niin kesä mieleen. Kymppiluukusta tuli kalenterin ensimmäinen vartalovoide ja tämäkin oli mun mieleen tuoksunsa puolesta. Käytän kylläkin tosi vähän vartalovoiteita, mutta näin pienen pullon saan varmasti tuhottua.


Mutta sitten niihin pettymyksiin. Mulle olisi riittänyt jo se yksi palasaippua, mutta luukusta seitsemän paljastui mansikan tuoksuinen saippua ja luukusta kaksitoista putkahti vaniljainen yksilö. Nää kylläkin tuoksuvat tosi hyviltä ja näyttävät kivoilta saippuakulhossa, mutta on nää silti vähän tylsiä. 


Yhdeksännestä luukusta tuli ripsientaivuttimet, jotka löytyvät jo varmasti jokaiselta vähänkin enemmän meikkaavalta ihmiseltä. Itse en uskalla näitä kammotuksia edes käyttää, kun olen katsonut niin monta videota, missä ripset ovat katkenneet tämän hökötyksen ansiosta. Käyttäjästähän se on kiinni, joten ehkä mä voisin edes testata näitä. Yhdennentoista luukun kohdalla olin innoissani, koska luukku oli yksi kalenterin isoimmista. Olisihan se pitänyt arvata, että sielä tulee jotain sellaista kuin pesusieni, joita löytyy joka joulu ainakin viisi joulukuusen alta erilaisista vartalonhoitoseteistä. Mun onneksi olin kuitenkin heittänyt kaikki mun pesusieneni roskiin, joten tämä päätyi kyllä samantien pesuhuoneeseen.

Eli kuten huomata saattaa, pettymystä on ilmassa. Se kuitenkin on aika huvittavaa, että vaikka valitankin kalenterin sisällöstä, ovat monet tuotteet päätyneet heti käyttöön tai ainakin niille varatuille paikoille, eikä esim. kaapin perälle. Onhan nää tuotteet tosiaan tarpeellisia, mutta jotenkin vaan niin tylsiä. Toivoisin kalenterista edes yhtä käsirasvaa, kuorintaa tai kunnon meikkituotetta...

Mutta vielä on puolet jäljellä, tästä on hyvä parantaa. Pahoittelut valituksestani, mutta ehkä välillä on ihan mielenkiintoista lukea myös niistä pettymyksistä joulukalentereiden suhteen?

:llä Jasu

6 kommenttia:

  1. Monipuolisin TBS:n kalentereista on ehdottomasti Ultimate, eli se hintavin - siinä tulee myös kiitettävästi meikkituotteita tai ainakin tähän asti eniten mitä muista niistä on tullut:')

    Suosittelen ehdottomasti Ultimatea, siitä on tainnut tulla tasan yksi suihkugeeli vasta ja se tuntuu hassulle kun tässä edullisimmassa ja siinä keskihintaisessa oli tähän asti tullut jo mooonta moista:'D Eipä sen puoleen itsellä niitä menisikin että voisin huolia vielä muutaman jouluisen tuoksuisen suihkugeelin omasta kalenterista:D

    Tuttuja luukkuja! Nuo palasaippuat saivat minutkin pettymään kahteen kertaan silloin kun tuota muutama vuosi sitten availin peräkkäisinä vuosina..:/ Lohdutukseksi voin sanoa että ennen niitä oli vaan kolme - ainakin ennen :D Harmi ettei kyseistä kalenteria ole paljoa muutettu vaan ovat joka vuosi lähes samanlaisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt ehdottomasti ostaa se, olisi saanut rahoilleen vastinetta :D Tää kalenteri ei kyllä maksa itseään takaisin :( Siinä kalleimmassa versiossa on ollut kyllä mielenkiintoisia tuotteita monipuolisesti, tää halvin on tosiaan aika yksitoikkoinen :D Toivotaan, ettei tässä kalenterissa olisi yhtään sen enempää näitä :D Jep...hieman voisi kyllä muuttaa. Tuolla rahasummalla tänne saisi parempiakin juttuja..

      Poista
  2. Tosi kurjaa, ettei sisältö vieläkään kolahda suhun vaan tuntuu tylsältä :/ Ymmärrän kyllä, että kaipaisit vähän toisenlaisia tuotteita kalenterista, mutta toivottavasti loput luukut olisivat sisällöltään mieluisampia sulle! Tässä on tosi paljon samoja tuotteita kuin mitä mä sain pari vuotta sitten TBS:n kalenterista. Sieltäkin tuli kolme palasaippuaa, noi ripsientaivuttimet, pesukukka ja suihkugeelejä muutamia kappaleita. Ilmeisesti sisältö pidetään tosi samanlaisena, kun viime vuonnakin kalenterista tuli just noita samoja tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :( Toivotaan, tästä ei voi kyllä olla suunta kuin ylöspäin :D Ompa tyhmää, ettei noita tuotteita pahemmin muuteta..Olisi kiva saada edes vähän vaihtelua.

      Poista
  3. Harmi, että tuli taas palasaippuaa ja suihkugeeliä :/ Vaikkakin tuo mansikka on myös mun lempparituoksuja! <3 Tuo vartalorasva on myöskin varmasti ihanan tuoksuinen :) Suosittelen kyllä kokeilmaan ripsientaivuttumia, mä käytän joka päivä ja kyllä sillä saa ripsiä korostettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep.. alkaisi jo muutkin jutut kelpaamaan :D The body shopin mansikkatuotteet ovat kyllä aivan ihania<3 Ehkä mä uskaltaudun kokeilemaan sitä :D

      Poista

Julkaisen vain asialliset kommentit :)