perjantai 1. joulukuuta 2017

Luukku 1: December to do -list

Vihdoin ja viimein se on täällä, joulukuu! Kuinka mä oonkaan odottanut tätä vuoden parhainta aikaa ♥ Tänä vuonna oon joulukuusta erityisen innoissani syystä, jonka näette jo otsikossakin. Oon jo monta vuotta suunnitellut blogiin joulukalenteria ja vihdoinkin uskalsin ryhtyä tähän. 24 postausta peräkkäisinä päivinä kyllä hieman karmaisee mua, ottaen huomioon mun normaalin postaustahdin. Mutta aina voi yrittää, pitäkää mulle peukkuja! Tää joulukalenteri ei käsittele vain jouluisia aiheita, vaan mukana on myös esim. kosmetiikkaan ja leivontaan liittyviä postauksia. Ideat mulla on jo jokaiselle päivälle valmiina ja luonnoksetkin hyvällä alulla, toivottavasti aika vain riitää. Mutta pidemmittä puheitta mennään heti ensimmäisen luukun kimppuun ja tsekkaamaan mitä mä haluan tässä kuussa tehdä!


♥ Vietä kahdet pikkujoulut, toiset bloggaajaporukalla ja toiset tyttöjen kanssa
♥ Käy Lohjan menneen ajan joulumarkkinoilla
♥ Tsekkaa Stockmannin jouluosasto ja käy samalla Tuomaanmarkkinoilla
♥ Osta viimeisetkin lahjat hyvissä ajoin
♥ Aloita joulukuu kuusen koristelemisella (huups, koristelin jo marraskuussa)
♥ Panosta blogin joulukalenteriin
♥ Ota kaikki ilo irti vapaapäivistä


♥ Ota paljon jouluisia kuvia
♥ Tee kunnon joulusiivous
♥ Katso paljon hömppäleffoja ja osta pari uutta Disneyleffaa
♥ Kokeile jotain uutta leipomusta
♥ Osta jouluinen oloasu 
♥ Pelaa pitkästä aikaa lautapelejä
♥ Juhli uuttavuotta oikein kunnolla
♥ Ota kunnon irtiotto arjesta ja fiilistele parin viikon päästä Tukholman jouluisilla kaduilla

Kuvat: weheartit

♥ Pidä sormet ja varpaat ristissä lumisen joulun puolesta
♥ Panosta Itsenäisyyspäivään hieman enemmän
♥ Herää aikaisin aattoaamuna ja syö riisipuuro kynttilän valossa
♥ Käy ihastelemassa jouluista Porvoota
♥ Sauno kynttilöiden valaisemassa saunassa
♥ Osta jouluinen muki ja juo ainakin kerran kunnon överikaakao karkkitangon ja kermavaahdon kera

Mitä te odotatte joulukuulta?

:llä Jasu

6 kommenttia:

  1. Ihania asioita oot listannut ja enpä malta odottaa sun blogisi joulukalenterin muita postauksia. Kiva nähdä mitä kaikkea oot sit keksinyt;) Mulla on muutamia samoja juttuja mitä odotan joulukuulta. Viime vuonna pitkästä aikaa aloitin jouluaamuni riisipuurolla ja toivon että tänä vuonna sama homma jatkuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että odotat tulevia postauksia ♥ Jouluaamua ei voi aloittaa muulla kuin riisipuurolla, toivottavasti saat sitä tänäkin vuonna :D<3

      Poista
  2. Oii vähän kiva tää sun joulukalenteri! <3 Tukholmassa on varmasti ihanan jouluista, siellä oli jo viime vuonna marraskuun puolella joulu täydessä vauhdissa :) Pikkujoulut on kyllä parhaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Joo oon kuvista katellut että siellä näyttää aika ihanalta<3 En malta oottaa, että päästään sinne! Niin on,ai että ♥

      Poista
  3. Oi, ootpas listannut ihania juttuja! Toivottavasti ehdit tehdä kaikki nämä, mutta älä nyt kuitenkaan ota stressiä! :) Olisi muuten aivan mielettömän ihanaa päästä kynttilöiden valaisemaan saunaan, niin tunnelmallinen idea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Koitin listata vain sellaisia asioita mihin mulla oikeasti olisi aikaa :) Ja jos aikaa ei ole, niin ensi vuonna sitten ♥ Se on kyllä pakko toteuttaa - kynttilöitä, pitkän kaavan mukaan saunomista, pari kylmää juomaa..ai että ♥

      Poista

Julkaisen vain asialliset kommentit :)