sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

MIDSUMMER

Heippa ihanat! Miten teidän juhannukset ovat sujuneet? Täällä vietettiin juhannusta todella rennoissa ja onnistuneissa merkeissä. Monena vuotena oon odottanut juhannukselta hieman liikoja ja joutunut pettymään, joten tänä vuonna ei suunniteltu pahemmin mitään ja mentiin fiilispohjalla. Se kannatti, nimittäin tää juhannus oli ehdottomasti paras aikoihin ♥ 


Juhannusaattona herättiin aikaisin ja lähdettiin heti ensimmäisenä ulos syömään. Ei saatu koko juhannusta pidettyä rentona kun oltiin laadittu perjantaille kiireinen aikataulu, mutta eipä tuo paljoa haitannut kun oli hyvää seuraa ja tekemistä. Ulkona syömisen jälkeen koukattiin hakemassa juhannuksen juomatilaus Maken sedältä ja sieltä suunnattiin tyttöjen kanssa kakkubrunsseilemaan. Tytöt olivat leiponeet ihania herkkuja, joiden ääressä oli kiva juoruilla viimeisimmät kuulumiset. Napsittiin Nean kanssa myös juhannuskuvia, joista tuli aika kivoja ♥ Saatiin näihin aika hyvin tallennettua sellainen juhannustunnelma :) Pienen asukriisin jälkeen onnistuin saamaan mun juhannusasustakin aika mukavan hippihenkisen. Tuosta töistä löytyneestä viittahärpäkkeestä taitaakin tulla mun tän kesän asukriisien pelastaja!



Illalla kokoonnuttiin pienellä kaveriporukalla meille juhlimaan juhannusta. Pelailtiin erilaisia juomapelejä, kuunneltiin kyllästymiseen asti Spotifyn kesälistaa, poimittiin tyttöjen kanssa lupiineja ja Rellulle seitsemän kukkaa tyynyn alle poikien saunoessa. Innostuin myös maistelemaan Rellun tuomia vegaaniruokia ja muutamaan ihastuin niin, että taidan ostaa niitä jatkossa ihan itsekin. Juhannuspäivänäkin olin vielä niin inspiroitunut  vegaanisafkoista, että väsäsin itse vegaanisen kuningatarpiirakan, njam!


Juhannus tai ei, mulle iski taas väsy jo ennen puolta yötä ja sänkyyn möngin jo puoli yhdeltä. Muutkin taisivat ottaa musta mallia ja juhannuksen juhliminen jäi aika lyhyeksi. Mutta eipähän särkenyt päätä seuraavana päivänä ja vuorokausirytmikin pysyi normaalina! Eilinen päivä käytettiin lähinnä rentoutumiseen ihan kahdestaan - syötiin hyvin ja katseltiin leffoja. Juhannus olisi kyllä saanut jatkua vielä muutaman päivän, sen verran korkealla mun stressitasot ovat olleet viime aikoina. Juhannus tuli niin oikeaan saumaan ja auttoi, mutta tänään stressi on taas puskenut pintaan ja hymyä on ollut hankala saada huulille. Sen enempää paljastamatta, seuraavasta parista viikosta ei nimittäin ole tulossa mitään mukavia ja ihan vain sen takia, etten osaa pitää puoliani....Noo eiköhän tästäkin kuitenkin selvitä :)



Kaikin puolin tämä juhannus oli juuri sitä mitä kaipasin - hyvää seuraa ja rentoa menoa ♥ 
Toivottavasti teidänkin juhannus meni mukavasti :)

Ihanaa alkavaa viikkoa,
:llä Jasu

12 kommenttia:

  1. Teidän juhannus kuulostaa kivalta! Ihania kuvia! <3 Mä oon kans sellanen,että tarvin ne kunnon yöunet, joten mekin mentiin nukkuun jo yhden pintaan.. ei vaan jaksa enää valvoa,heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Jep! Vanhuus painaa jo ;D mut joo, ei vaa jotenki jaksa - ihan sama vaikka olisikin se juhannus :D

      Poista
  2. Onpas ihania kuvia susta ja voi vitsit, nyt tuli enemmän vain vesi kielelle, kun katselin noita ruokakuvia! :D Kiva kuitenkin kuulla, että sun juhannus sujui mukavissa merkeissä! Omakin juhannus sujui aika rauhallisesti, mitä nyt vähän tuli otettua, mutta jostain syystä en tullut niin humalaan kuin oletin... Ehkä se pieni kipeys puski kaiken sen alkoholin läpi, nimittäin nyt ollaan todella epämiellyttävässä flunssassa...

    Tsempit sulle seuraavien viikkojen kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 joo tommoset kakut kyllä kelpaisi nyt itsellekin :D Kiva kuulla, että juhannus sujui sullakin hyvin :) harmi vain että tulit nyt sitten kipeäksi :(
      Kiitos<3

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen juhannus teillä! :) Parempi tosiaan olla liikaa suunnittelematta, sillä olen itsekin huomannut että silloin asiat eivät todellakaan mene suunnitelmien mukaan :D Ihana juhannuslookki siulla ja herkullisen näköisiä nuo leipomukset ♥ Tsemppiä tuleviin viikkoihin, mitä ikinä sitten onkaan luvassa! :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Niimpä :D parhaat jutut tapahtuu aina ilman liikoja suunnitelmia! Kiitos paljon Tuuli<3

      Poista
  4. Mukava että siellä mennyt Juhannus myös mukavasti:) Ja mukavaa että tämä Juhannus oli oikein onnistunut siellä eikä pettymyksiä tullut jos edellisinä vuosina näin on ollut. Ihania kvia sinusta kukkien keskellä, oikein ihana kukkapanta ja mun rupes nyt tekee mieli mustikkapiirakkaa:'D Ihanaa viikkoa sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää juhannus oli kyllä tosi mukava, hyvä että fiilis välittyi sinnekin :) Kiitos<3 Ihanaa viikkoa sullekin :)

      Poista
  5. Kivan kuuloinen juhannus teillä! :) Ja sä oot ollut tosi nättinä ja tuo sun asu on tosi kiva <3 Itsekkin haluaisin niin jonkilaisen viitan, onks se kinomo vai mikä haha :D Mut kuitenkin semmosen, olis just kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina<3 taitaa tää olla kimono :D nää on kyllä tosi ihania, nyt vasta oon ihastunu näihin kunnolla :D

      Poista
  6. Ihanalta kuulostaa teidän juhannus<3 Omani ei mennyt ihan nappiin, mutta eihän aina voikaan mennä :) Toi flamingolasinpidike on niin söpö! :D

    Tsemppiä tuleviin viikkoihin, toivottavasti stressi helpottuu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmi kuulla :( toivottavasti kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan pieleen :/ Niin on, ihan lemppari tällä hetkellä :D
      Kiitos<3

      Poista

Julkaisen vain asialliset kommentit :)