sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Plussia ja miinuksia


+

Upea ja lämmin sää. Ensimmäiset marjakojulta ostetut herneet ja mansikat. Piknik töiden jälkeen takapihalla. Töissä vietetty lauantai, että saisi olla koko viikonlopun miehen kanssa yhdessä. Upeat auringonlaskut. Shoppailureissu Selloon ja pienet, mutta superkivat löydöt. Balleriinojen  ja hellemekkojen kaivaminen esiin kaapin perältä. 13 reasons why -sarja, johon jäin heti ensimmäisen jakson jälkeen koukkuun. Superhyvä asiakaspalvelu Sellon Arnoldissa. Selvästi pirteämpi mieliala (välillä tekisi ihan mieli tirauttaa kyyneleet pelkästä onnesta)


-

Kesän ensimmäiset rakot jaloissa alle puolen kilometrin kävelemisen jälkeen (kiitosta vaan rakkulataudille). Liian lyhyen tuntuinen viikonloppu. Suomen häviäminen Ruotsia vastaan. Kameran akun tyhjeneminen juuri väärään aikaan. Miehen iltavuorot pitkästä aikaa. Kämppä missä on sisällä 25 astetta. 


Heippa ja aurinkoista sunnuntaita ♥ Ai vitsit, miten hyvä fiilis voikaan olla näiden säiden takia! Kumpa vain saataisiin nauttia auringosta ja lämmöstä vielä pitkään. Meidän viikonloppu onkin lähinnä mennyt hyvästä säästä nauttimiseen, mitä nyt eilen "käväistiin" tosiaan töissä ja vietettiin päivä kuorma-autossa istuen. Yhdessä sekään ei kuitenkaan haitannut, mielummin yhdessä töissä kuin yksin kotona ♥ Tänään koitin kovasti saada miestä lähtemään kohti Roihuvuoren kirsikkapuistoa, mutta ihan hyvä ettei lähdetty, koska kamerasta oli näköjään akku loppu ja puistossa jokin tapahtuma ja kauheasti ihmisiä instakuvista päätellen. Toivottavasti puut kukkisivat vielä helatorstaina, jos saisin vaikka houkuteltua tuon miehen silloin kuskiksi ;) Anyway, ei kuitenkaan jääty tänäänkään vain kotiin istumaan, vaan käytiin päivittämässä miehen vaatevarastoa paria kokoa pienemmäksi ja samalla löysin itsekin muutamia ihania juttuja kesäksi ♥ Eli ostospostausta mahdollisesti luvassa, jos vain kiinnostaa ;)

Nyt tää tyttö siirtyy nauttimaan auringosta,
ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille,
:llä Jasu

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! ♥ Kiva huomata, että listasit enemmän plussia kuin miinuksia :) Tällaisia postauksia on muutenkin todella kiva lukea! Ostospostausta jäänkin innolla odottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 huomasin saman itsekin, onneksi näitä positiivisia juttuja on ollut huomattavasti enemmän :) Kiva kuulla, oon samaa mieltä :) sitä tulossa lähiaikoina ;)

      Poista
  2. Viikonlopun säät olivat kyllä ihan mahtavat! ♥ Kaikkea kivaa ollaan sielläkin tehty, viikonloppu meni tosiaan ihan liian nopeasti.. Haha, samaistun niin tuohon tunteeseen kun kämpässä on +25 lämmintä, sillä meillä paistaa aurinko koko päivän juuri ikkunoidemme suuntaan ja saa sisälämpötilan kipuamaan aina taivaisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja onneksi vieläkin sää näyttää hyvältä<3 Voi ei, meillä on aivan sama ongelma :D ihanaa että aurinko paistaa ja on lämmintä, mutta sisällä tää +25 ei oikein innosta :D

      Poista
  3. Ihanaa oispa täälläkin ollut kunnon helle ja aurinko! Tosin olin duunissa niin eipä tuo mitään:'D Sun plussat kuulostaa just niin kesälle, mäkin haluan. ♥ Toivotaan että kelit ois lämpimät ja lämpenis vielä enempi;) Ostospostausta ehdottomasti kehiin 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se helteet vielä saavu sinnekin, toivottavasti ainakin :D Oli kyllä ihanan kesäinen viikonloppu<3 kumpa nää säät vaan jatkuisi tämmöisinä ja tosiaan lämpenisi vielä lisää ;) ostospostausta tulossa lähiaikoina ;)

      Poista
  4. Kiva postaus! :) Pitäisi itsekkin alkaa katsomaan tuota kolmetoista syytä, se vaikuttaa mielenkiintoiselta ja monet ovat sitä kehuneet :) Viikonloppu oli kyllä todella kiva mullakin ja ihanat säät <3 Sais aina olla tuollainen sää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 se on kyllä tosi hyvä näin ekojen jaksojen jälkeen :) pitäisi keksiä aikaa jostain että ehtisi katsoa lisää :D Kiva kuulla :) No niimpä, oispa kesä aina näin lämmin ja aurinkoinen<3

      Poista
  5. Ihania kuvia ja plussia <3 Mut joo, viikonloput on aina aivan liian lyhyitä >_<

    VastaaPoista

Julkaisen vain asialliset kommentit :)