sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Fifty shades of weekend

Musta tuntuu, etten osaa sunnuntaisin miettiä muuta kuin sitä, että yksi viikko on taas kulunut ja en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Aivan sama vaikka olisinkin ollut koko viikon menossa, tuo ajatus pysyy mun mielessä joka hemmetin sunnuntai - viikko meni, mitään en tehnyt. 


Viikonloppuna sain kuitenkin jotain aikaiseksi ja jopa tiedostan sen. "Värjäsin" hiukset (ja samalla myös otsan ja kaulan, joka voi johtua siitä, että heiluttelin päätä musiikin tahtii mutsin värjätessä näitä...fiksua), tein kasvonaamion, nukuin hyvin, söin hyvin, kuuntelin paljon musiikkia ja näin kavereita. Eilen käytiin pienellä porukalla syömässä sekä istumassa iltaa Artolla, jonka jälkeen siirryttiin vielä pienemmällä porukalla paikalliseen leffateatteriin kattomaan Fifty shades of Grey. Mulla jäi leffasta vähän ristiriitaiset fiilikset - leffa oli ihan hyvä, mutta aivan liian pitkä. Vaikka kuinka monta kohtausta ois voinut jättää pois. Muuten juoni oli hyvä, mutta lopusta en pitänyt

Meillä on hiustenvärjäykseen ihan oma kylpytakki ja sen se on myös näköinen....:D

Tänään oon sitten käynyt synttäreillä, muistellut menneitä ja pohtinut tulevaa. Aika monet tietää, että mä säästän kaikkea (kuitteja, vanhoja papereita...) ja oon aika huono heittämään mitään pois. Eilen ja tänään oon käynyt läpi mun lipastoja ja sängyn alusta ja löytänyt kaikkea mitä en ehkä olisi halunnut löytää....Onneksi oon löytänyt myös kaikkea ihan huvittavaakin, kuten ensimmäisiä päiväkirjoja sekä ruokapäiväkirjoja muutaman vuoden takaa


Eilen näin myös kummipoikaa pitkästä aikaa ♥ Jimppeli on nyt jo niiin syötävän suloinen, saattaa olla pojulla vientiä sitten 15vuoden päästä ;)


Nyt mun pitäis jatkaa siivoilua ja järjestelyä, koska tulevalla viikolla ois vihdoinkin tarkoitus saada mulle uusi sänky. I can't wait! 


Seuraavan kerran kirjoittelen teillä hieman erinäköisenä, koska sain viimeinkin, lähes kahden vuoden tauon jälkeen varattua itselleni kampaamoajan. Vielä pitäis uskaltautua sanomaan, että ainakin 15cm pois...Panikoin jo valmiiksi :D

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille,
:llä Jasu

4 kommenttia:

  1. oi oot aivan super kaunis ja nä kuvat on tosi kivoja! Rakastan näitä sun höpöttely postauksia, kun näitä on aina niin mukava lukea :D♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta kommentista :) kiva kuulla, että tykkäät :)<3

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus (: Lapset kasvaa kyllä niin nopeaa, justhan toi pieni vasta syntyi ! Oot tosi nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 no niimpä, ihan hullua miten nopeesti aika menee!

      Poista

Julkaisen vain asialliset kommentit :)